Päivölän torppa

Päivölän torppa

perjantai 14. joulukuuta 2018

Vauhdikas vuosi ja jatkoa piisatkoon!

Kuluneena vuonna torpalla otettiin suuria harppauksia. Suurin niistä oli tietysti se, että sisätilan korjaukset saatiin tehtyä, ja torppa voitiin avata kaikkien käyttöön. Palataan hetkeksi alkusyksyyn ja avajaisten tunnelmiin!

Timon bändi laulatti kansanlauluja.
Kahvit ja omenapiirakat tarjoili Marita torpan tuvassa.
Talkoilijoita kosketti, kun Kertun, torpan pitkäaikaisen
emännän sukua saapui avajaisiin ja ilahtui siitä, miten
torppa ja puutarha jatkavat elämäänsä. Kuvassa keskellä Orvokki
muistelee Kerttu-tätinsä värikkäitä edesottamuksia.
Nukkekamarissa kävi vilske. Raija esitteli kävijöille
kokoelmaansa.
Esko (toinen vasemmalta)  muisteli, miten remontin
vaiheet etenivät. Hienoa että kaikki saatiin tehtyä!

Avajaisten jälkeen torppa on löytänyt käyttäjänsä. Kotiseutuyhdistys Tarvaiset pitää siellä tietysti omat kokouksensa. Tuvassa on vietetty jo useammat syntymäpäivät, ja se on vuokrattavissa kaikille yhdistyksille ja seurueille, jotka tarvitsevat pientä, kodikasta ja tunnelmallista tilaa.

Jos kiinnostuit torpan vuokraamisesta, kysele lisää vaikkapa tämän blogin kommenttipalstan kautta!

Ensi kesäksi on suunniteltu taas paljon uutta. Heinittyvän maiseman hoitajiksi tuodaan lampaita, ja aidan rakentaminen onkin jo aloitettu. Koskelta on saatu upea lahjoitus vanhoja kattotiiliä, joilla torpan katto saadaan entistä ehompaan kuntoon.

Kotiseutuyhdistyksen kalenteri on jälleen myynnissä, ja siitä saatavat rahat menevät torpan ja luontopolun kunnostukseen. Oman kalenterin voi käydä ostamassa vaikkapa Tarvashovin joulumyyjäisistä 15.12.

Nyt torpan puutarhassa toivotaan lunta ja vanhanaikaista talvea. Lumisena päivänä voi käydä tarkastamassa, näkyykö pihapoluilla tonttujen jälkiä!












maanantai 3. syyskuuta 2018

Torppa avaa ovensa!


Kuuma kesä toi torpalle uusia vieraita ja vanhoja tuttuja. Heinäkuun alussa Avoimet puutarhat päivä kokosi innostuneen yleisön ihailemaan kasveja ja museon nukkeja.
Marita emännöi kahvipöytää.
 Kuivuudesta huolimatta vaaleanpunaiset Sarah Bernhard -pionit olivat parhaimmillaan. Yleisö sai myös nauttia Maritan maukkaista kahveista ja pullista puiden varjossa istuskellen.

Sarah Bernhard -pioni ihastutti.




Vieraat nauttivat aurinkoisesta päivästä puutarhassa.

Torpan pihahan on esteetön, joten kukkaistutuksia pääsevät helposti ihailemaan niin rollaattorilla kuin pyörätuolilla kulkijat.

Myös työt etenivät sisätiloissa. Lautalattiat saivat upeat maalikerrokset suojakseen, seinät tapetit ja puolipaneelit. Loppukesästä viimeisteltiin vielä sähköjä ja tuvan katon pinkopahveja.

Sähköeksperttimme Teuvo lupasi kasvattaa
avajaisiin komean palmikkoparran.

Nyt se on valmis!


Torppa on nyt valmis vastaanottamaan kävijöitä. Toki työtä vanhalla torpalla on aina, mutta nyt uusista sisätiloista pääsevät nauttimaan kaikki. 

Suuren työrupeaman kunniaksi ja kaikkien iloksi järjestetään sunnuntaina, 9.9. kello 15 alkaen torpan avajaiset. Timo säestää pihalla kansanlaulujen laulajia, tuvassa Marita ja Marjatta tarjoavat lämmintä juotavaa ja makeita syksyn piirakoita kuuden euron hintaan. Nukkemuseo on auki.

Kaikki tulot käytetään torpan ylläpitoon ja tuleviin korjauksiin.

Jatkossa torpan tiloja voivat vuokrata kaikki halukkaat. Haluaisitko järjestää pienet syntymäpäiväjuhlat tunnelmallisessa ympäristössä? Tai syyskokouksen? Kysele lisää sunnuntaina!

Tervetuloa!


perjantai 25. toukokuuta 2018

Selvää jälkeä

Naisten joukkue aloittaa.

- Missäs se komposti on?
- Mä vien tän kuorman nyt tähän suuntaan, kai se sitten selviää!
- Saako nämä kitkeä? Onko niillä pitkät juuret?
- Täs on tää sun harava.
- Ei ku mun haravas on vihree nauha!
- Rautaharavan piti olla... kuka sen vei?
- Noi on noita sinisiä ja keltasia ku meiänki pihas kasvaa...
- Kuka haluaa syödä kotiloita!
- Kivet pitäis joskus nostaa ylös ja...
- No miksei nostettais heti!

Iloinen pulina kuului varmasti kauas, kun keskiviikkoaamuna torpan puutarhaan pelmahti hurja joukko mukanaan haravat, lapiot, ruohonleikkurit, kottikärryt ja yksi iso traktori. Itsekseen rehottanut puutarha sai vauhdikkaan kasvojenkohotuksen. Alkukesän kukkijat pääsevät nyt esiintymään kunnolla edukseen!

Toi tohon! Tää tänne! Neuvoja sataa ja Esko toteuttaa.
Vauhtia kivitöihin! 

Kitkemisen, katkomisen ja leikkausten lisäksi pihalle kasatut remonttiroskat korjattiin kierrätykseen. Etupihalle muotoiltiin uusi kukkapenkki ja torpan päätyyn kasattiin kiviaitaa. Uuteen kukkapenkkiin siirretään puutarhan koristepensaiden peittoon jääneitä maatiaisruusuja, jotta kaikki pääsevät nauttimaan niiden kukinnasta.

Äitienpäivänä torppa kylpi keltavuokkomeressä.
Vielä ehtii ihailemaan tulppaanien ja japaninruusukvittenin
kukintaa.
Isolla porukalla into tekemiseen tarttuu eivätkä suuretkaan työt tunnu enää hankalilta. Talkoissa on siis edelleen voimaa!

Torpan puutarha on taas mukana 1.7. järjestettävässä, valtakunnallisessa Avoimet puutarhat -päivässä. Viimeistään silloin voi poiketa ihailemaan ja kyselemään kasveista. Ja avoinnahan puutarha on muutenkin joka päivä kaikille kulkijoille!

torstai 3. toukokuuta 2018

Ihana yllätys



Tänään Tarvasjoen Martat piilottivat upeita patalappuja ympäri kylää. Ensimmäinen itse tehty ihanuus löytyi heti aamulla torpan ovenkahvasta. Kiitos Martoille hauskasta tempauksesta!


Kevät tekee tuloaan hitaasti, mutta kuten viime viikolla torpalla vieraillut Paimionjoki-yhdistyksen hallitus totesi, puutarhasta voi jo saada aavistuksen. Nyt sinivuokot ovat täydessä kukassa ja käenrieskat nupulla. Luontopolun varrella näkee jo kukkivia pystykiurunkannuksia.


Kukkapenkistä puskevat ylös hitaasti mutta varmasti Tarvasjoen koulun taksvärkkiläisten viime syksynä istuttamat tulppaanit ja krookukset. Kukahan istuttaisi lisää sipuleita ensi syksynä?

maanantai 26. maaliskuuta 2018

Uutta, vanhaa ja paljon edistystä

Torpalla on nakuteltu sinnikkäästi ja jälkeä on syntynyt. Tupa, pikkukamari ja kuisti on paneloitu ja kuistin nurkkaan on rakennettu kompostikäymälä. Torppa on paremmassa kunnossa kuin se on koskaan historiansa aikana ollut, kiitos Eskon ja Tepan käsitöiden.

Tältä näyttää  nyt vanhasta pikkukamarista katsottuna.
Vihreä ovi vie tupaan, valkoinen kuistille.

Uusi kompostikäymälä toimii pian
tämän oven takana.
Tämä  levy on lakattu kolmeen, neljään - vai oliko
se viiteen kertaan? Kelpaa siinä istuskella.
Kaikki kuistin ikkunat ovat taas paikoillaan ja pitenevä päivä voi paistaa sisään.

Tepa viimeistelee kuistin ikkunoita.
Taustalla Kertun maalaama tuvan uuni.
Seuraavaksi vuorossa on sisäkattojen viimeistely pinkopahvilla. Vanhat kattopalkit jäävät näkyviin ja pahvit tulevat niiden väliin. Seinät tapetoidaan, seinäpaneelit ja lattialaudat maalataan. Siis maalataan heti, kun kassaan saadaan varoja, joilla maalit voidaan ostaa.

Nyt iso urakka on kuitenkin näin pitkällä, viimeistelyä vailla, joten eiköhän maalirahatkin vielä kokoon saada. Verrattuna siihen, mitä torpalla on jo saatu aikaiseksi, se on sentään pieni asia.

Tuvan seinällä voi nyt ihailla remontissa löytynyttä vanhaa lehtileikettä. Sanomalehti huhtikuulta 1857 on käytetty seinän tapettina. Remontin aikana se piileskeli pahvin alla, mutta sai  nyt suojakseen kehykset ja lasin.

Pikkukamarin puolella voi ihailla kattoon liimattuja, käsin kirjoitettuja asiakirjoja, jotka ovat vielä lehtileikettäkin vanhempia. Niistä voi lukea lisää kotiseutuyhdistyksen blogista:
http://tarvasjoki.blogspot.fi/

Torstaina 16. huhtikuuta Sanomat kertovat
uutisia Helsingistä ja hiippakunnasta.

Kotiseutuyhdistyksen sivuilta löydät myös tiedot torpan maalirahaston ja muun viimeistelyn avustamiseen. Pienikin summa auttaa eteenpäin:
http://jvuorela.wixsite.com/tarvasjoki





perjantai 5. tammikuuta 2018

Uusi vuosi toi yövuorolaiset

Kurkistetaanpas, mitä täällä tapahtuu.

Torpan ikkunasta kajastaa valo pimeään tammikuuhun, sateiselle Vanhalle Hämeentielle. Jos ikkunasta uskaltautuu kurkistamaan sisään, näkee että sisätyöt ovat tuvan puolella vauhdissa. Sisällekin voi pistäytyä, mutta pimeällä pihalla on parasta varoa kompastumasta vanhoihin rappukiviin.
- Semmoista se on täällä yövuorossa, Esko nauraa.

Esko suhauttaa paneelin sopivaksi.

Kello on tosissaan vasta vähän yli kuuden illalla, mutta lumettomassa maisemassa se on melkein sama kuin yö. Pimeyskään ei puuseppiä, Esko ja Tepaa häiritse, sillä uutta ilmestyy taas vauhdilla. Vintin portaat on koteloitu omaan komeroonsa, tuvan ja eteisen väliin on noussut uusi seinä, tuvan seinät on levytetty ja paneloitu puoliväliin saakka. Paneelin yläpuolelle laitetaan tapetti.

Pistää se puusepänkin irvistämään,
mutta seinää syntyy.

Kuistin vanhat ikkunatkin ovat palanneet takaisin Tepan huollosta, ja niitä nakutellaan pikkuhiljaa takaisin paikoilleen.

Ei sormenjälkiä kittiin! Tepa komentaa.

Vuosi sitten näkymä oli aivan erilainen, kun mustien hirsiseinien alta puhalsi tuuli, torpasta puuttui lattia ja sisällä oli yhtä kylmää kuin ulkona. Nyt ei ensinäkemältä huomaa, mitä täältä enää puuttuu. Jotakin sentään. Laitetaanko tuvan sisäkattoon pahvia vai jaksetaanko vanha maali raaputtaa kokonaan pois ja jättää katon vanha puupinta näkyviin? Sekin todennäköisesti ratkaistaan pian.

Vanha ikkuna uuteen kuistiin.
Laitetaan ensimmäinen tänne tien
puolelle. Kylälläkin nähdään, että
on täällä jotakin saatu aikaiseksi,
Tepa tuumaa.

keskiviikko 20. joulukuuta 2017

Rauhaisaa joulunaikaa!


Joulukuun lumipyry peitti torpan ja puutarhan valkeaan vaippaan eikä lumessa näkynyt enää kuin tonttujen pienet jäljet.


Hetkinen. Saha, pora ja vasarahan täällä soivat, kun Esko levyttää tuvan seiniä! Sähköt toimivat, ja tuvassa on mukavan lämmin työskennellä. Mutta jouluvalot ovat tietysti tonttujen virittämiä.


Puutarhan kasvit nauttivat lumen suojasta. Toivotaan, että lunta siis riittäisi viime päivien vesisateidenkin jälkeen, ja keväällä kaikki puutarhan kaunottaret jaksavat herätä entistäkin ihanampina.



 Torpan tontut toivottavat kaikille rauhaisaa joulunaikaa. Nähdäänhän taas ensi vuonna!